ffcr event from above stands visitors show

FFCR-tapahtuman taustaa

Fastfood & Cafe & Ravintola Expo järjestetään nykyään viidessä eri pohjoismaisessa kaupungissa – Helsingistä Malmöön asti. Viime kerralla Suomessa tapahtuma järjestettiin vuonna 2019 Helsingissä. Tapahtumassa kävi jopa 8010 vierailijaa, jotka pääsivät tutustumaan kokonaisvaltaisesti alan sen aikaisiin trendeihin ja ilmiöihin. Nämä vierailijat olivat saaneet hyvän kosketuksen tapahtuman liki 240 yrityskumppaniin, joista 90 prosenttia kertoikin tapahtuman olleen tärkeä liiketoiminnalleen.  

Horeca-alan yrityksille tapahtumaan osallistuminen on myös ollut hyvin tuottoisaa. Koska tapahtumat ovat olleet puhtaasti ammattilaisille, ne ovat olleet yrityksille erinomaisia myyntitilaisuuksia ja vierailijoille paikkoja tehdä ostopäätöksiä. 87 % vuoden 2019 vierailijoista olikin päättävässä asemassa yrityksessään, ja he vaikuttavat suuresti oman yrityksensä hankinnoissa sekä ostopäätöksissä. Tällä tavoin juuri oikeiden ihmisten tapaaminen säästää yritysten rahaa, vaivaa sekä aikaa.  

Tämän lisäksi Fastfood & Cafe & Ravintola Expossa on ollut alan ammattilaisten seminaareja sekä erityisohjelmaa näyttämässä alan uudet tuulahdukset sekä kehityksen ja innovaatiot eri osa-alueilla. Kiinnostavat nimet ovat keskustelleet tapahtumassa liiketoiminnasta, uusista ideoista sekä trendeistä ja Suomen huiput ovat esitelleet toimintatapojaan eri kilpailuissa. 

Yleismielikuva tapahtumista on ollut aina erittäin tyytyväinen, ja se on jäänyt ihmisten mieliin ‘must attend’ tapahtumana. 98 % vierailijoista suosittelisi tapahtumaa kollegalleen ja 92 % kertoi tapahtuman täyttäneen heidän odotuksensa erittäin hyvin tai hyvin.  

Kiinnostuitko? 

Vieritä ylös